Mitä on lastentaikuus?

Mitä on lastentaikuus ja miten se eroaa "tavallisesta taikuudesta"?

Kun esitän taikuutta lapsille, pidän tärkeänä, että pääpaino on matkassa. Kokemukseni perusteella osaan sanoa varmaksi, että lapset tykkäävät siitä, mitä tempun keskellä tapahtuu, eli heitä kiinnostaa enemmän tekeminen ja osallistuminen, kuin mahtipontinen loppuhuipennus. Mitä enemmän osallistamista, sen parempi show lasten mielestä. Tietenkin on myös heitä, jotka haluavat pelkästään seurata ohjelmaa. Tästä syystä mietin tarkasti myös visuaalisuutta ja äänimaailmaa. Taikurina haluan olla taikurin näköinen, sekä lasten esiintyjänä erottua väreillä ja kampausvalinnallani arkipäivän aikuisista. Omalla taikuudellani haluan tarjota ihmeitä, elämyksiä ja vallatonta iloa, sekä tietysti tyytyväisiä tapahtumakävijöitä tilaajalle.

Lastentaikuus on yksi taikuuden monista tyylisuunnista. Lapsille voidaan esittää samoin metodein suoritettavia taikatemppuja kuin
aikuisille, mutta esimerkiksi erilaisin välinein ja yleisön iän mukaan räätälöidyin sanakääntein. Lapset harvemmin jaksavat olla kiinnostuneita korttitempuista, pitkistä johdantopuheista, tai henkimaailman asioista, joten unohdetaan ne. Käytän itse mieluiten näyttäviä esineitä, temppuilen lasten kanssa yhdessä ja panostan siihen, että kaikilla on hauskaa. Eri ikäiset lapset tykkäävät taikuudessakin eri asioista, mutta tilannekomiikka ja yllätykset viihdyttävät kaikkia, myös aikuisia!

Miksi tilaisit lastentaikurin tapahtumaasi?

Kun haluat tarjota lasten- tai koko perheen tapahtumasi vieraille iloisia elämyksiä ja unohtumattomia muistoja yhteisestä tekemisestä, valitse ihmeessä lastentaikuuden ammattilainen. Ohjelma sisältää aina paljon katseltavaa, ihmeteltävää, ihasteltavaa, yhdessä tekemistä ja niissä on ehdottomasti lupa innostua! Lastentaikuri Paspartuun yleisön ei tarvitse olla hipihiljaa ja pinnistellä seuratakseen juonen käänteitä. Ohjelmarunko on rakennettu lasten mieltymyksiä silmällä pitäen ja se saa mausteensa kulloisestakin ympäristöstä ja yleisöstä! Tästä jää hihkuttavaa myös tapahtuman loppuajaksi, sekä kotiinkin asti! Moni lapsi leikkii taikuria monta päivää esityksen jälkeen ja leikeissä mukana voi olla lastentaikurin itsensä taittelema ilmapallohahmokin.

Kivojen muistojen syntymiseen tarvitaan toki muutakin, kuin hassu ja toiminnallinen ohjelmasisältö. Itse haluan tarjota ohjelmani tilaajalle mahdollisimman helpon kokonaisuuden. Työnsä osaava ammattilainen ei aiheuta harmaita hiuksia, vaan tilaaja voi huoletta luottaa, että kaikki hoituu aikataulussa ja fiksusti. Lastentaikurin esiintymistä varten tarvitsee minimissään järjestää vain riittävä tila.

Lastentaikuri tuo tapahtumaan myös väriä ulkoasullaan, ilmapalloillaan, sekä mahdollisesti myös lavastuksella, tai somistuksella. Värikäs hahmo ison hattunsa kanssa erottuu väkijoukosta ja on heti ensisilmäyksellä tunnistettavissa taikuriksi, tapahtuman elävöittäjäksi!

Miksi lasten pitää saada kokea taikuutta?

Melkein jokaiselle lapselle taikuri on ennalta tuttu hahmo saduista, sirkuksesta, tai elävistä kuvista. Voisin väittää, että taikuri tunnetaan hahmotasolla jopa yhtä hyvin kuin joulupukki. Kumpikaan näistä ei ole kuitenkaan ihan arkipäiväinen tuttavuus. Siksipä onkin hienoa, jos lapsi pääsee hetkiseksi irti arkipäivän tohinoista tapaamaan tuttua hahmoa ja ihmettelemään taikurin maagisia taitoja. Syntyy uusia kokemuksia, muisteltavia elämyksiä, maustetta mielikuvitukselle ja lähteitä luovuudelle!

Lastentaikuri Paspartuun esityksissä paitsi ihmetellään, lapset pääsevät myös auttamaan taikuria, kokemaan onnistumisen riemua, vuorovaikuttamaan ja tutustumaan uusiin kavereihin. Lasten mielikuvitusmaailma on supervoima ja he pääsevät hyödyntämään sitä Paspartuun esityksissä. Näkymättömästä voi tulla näkyvää, värit voivat vaihtaa paikkaa, esineet voivat leijua, muuttaa muotoaan, tai tyhjästä hatusta saattaa ilmestyä pörröinen kaniini!

Lapset reagoivat taikuusesitykseen avoimesti ja voimakkaasti, ja tykkäävät usein eläytyä täysillä seikkailuun. Lapset hihkuvat, kun homma toimii, mutta myös antavat kuulua, jos joku temppu on huono. Vilpitön ja välitön palaute on aina tervetullutta ja se on auttanut vuosien mittaan hahmottamaan, minkälaiset temput sopivat parhaiten millekin ikäluokalle.

Taikurin näköinen taikuri, toimiva taustamusiikki, tunnelmaan virittelevä lavastus/ somistus ja huolella valmisteltu ohjelmanumero. Väriä, yhteistä touhuilua ja oikeita ihmeitä. Näistä lähtökohdista tarjoan Lastentaikuri Paspartuuna toiminnallisen taikuuden ihmeellisyyksiä lapsille ja kaikille muillekin hauskan jekkuilun ystäville!